WilzuBlog - yksi maailman turhimmista blogeista!

Thursday, May 11, 2006

Loma!

..tai ainakin vähän sinnepäin. Eli kouluhommista sentään pääsi eroon. Nyt voi elellä huomattavasti rennommin, vaikka kevät meni päin helvettiä opiskelumielessä. No, ensi syksynä sitten uudella innolla ja samalla paperit ulos. En aio olla opiskelija enää kevään jälkeen.

Takana viikonloppu Mikkelissä. Tuli jotenkin armeija-aika mieleen, kun palasi kotikaupunkiin. Mielen valtasi samankaltainen fiilis, kun Pitkän paluumatkan jälkeen Mikkelin vaakunan näkeminen tien sivussa jotenkin piristi mielialaa. Jopa ZicZac tuntui oudon kotoisalta. Tosin MP:lle kuuluu suuri kiitos koko viikonlopun pilaamisesta. Harvoin on oikeasti hävettänyt jonkun muun puolesta, mutta nyt lukemin 0-5 FC Viikingeille pisteet luovuttanut sinipaitainen joukkue oli täysi katastrofi. Angstikännit oli ihan tervetullut idea.

Jännä nähdä, miten mielialat vaihtelevat välillä uskomattomasta euforian tunteesta armottomaan vitutukseen. Tällä hetkellä voimassaoleva tunne on jäljempi. En tiennytkään olevani niin sosiaalinen ihminen, että alkaisin tuntea itseni yksinäiseksi täällä. Lisäksi tämä kaikki väsyttää melkoisesti. tänään tuli lähdettyä töihin varttia normaalia myöhemmin: tuloksena puolta pidempään kestänyt työmatka! Johtopäätös oli helpohko: jatkossa reilusti seitsemältä tien päälle niin ei tarvitse ajaa kävelyvauhtia. Espoolaiset automaanikot ajavat sentään onneksi eri suuntiin..

--NAPS--

Piti kirjoitella eilen jo loppuun tämä, mutta tulikin äkkilähtö. Olipa ihan jees käydä pelailemassa salibandya pitkästä aikaa, vaikka mitään ei kentällä osannutkaan. Tulipa ainakin juostua itsensä puhki.

Nyt alkaa hiljalleen tuntua siltä, että tämä duuni oli todellinen onnenpotku. Kuinka muka olisit Mikkelissä päässyt työharjoittelussa tällaiseen ympäristöön. Ison firman markkinointiosastolla oppii yhtä ja toista, puhumattakaan siitä että tapaa Suomen ehdottomaan eturiviin kuuluvia markkinoinnin osaajia? Toisaalta hauskan järjetöntä ajatella, että näiden gurujen seassa vaeltaa maakuntakorkeakoulun opiskelija..

--NAPS--

Näin tämä blogikirjoitus venyy jo kolmannelle päivälle. Eilen tuli vastaan jotain, etten sitten enää jaksanutkaan ruveta kirjoitushommiin alkua enempää. Nytkin väsyttää, mutta kirjaillaan nyt jonkunlainen tarina tähän loppuun.

Olipahan mukava käydä katsomassa futista. HJK-KuPS oli viihdyttävä peli, jonka kotijoukkue ansaitusti voitti. Ja hitto, katsomossahan on tunnelmaa! HJK:n eri faniryhmien vuorohuuto oli todella komeaa kuultavaa. Vahinko vaan, että Finnair Stadiumin melko avonaiset katsomorakenteet syövät pahasti meteliä. Mikäli katsomon yläosien ja katon väliseen tilaan olisi oikeasti rakennettu pleksit, olisi tunnelman lisäksi parantunut myös viihtyvyys: stadionilla tuppaa menemään keli melko tuuliseksi.

Huomenna edessä viikon viimeinen työpäivä ja ensimmäinen viikonloppu Helsingissä. Mitähän sitä keksisi? Lauantaina voisi raahautua Vuosaareen väijymään Ykkösen ottelua FC Viikingit-AC Oulu. Sunnuntaina olisi pesäpalloa. Hyvinkäälle katsomaan Tahko-Sotkamon Jymy vai Meilahteen legendaaristen Puna-Mustien otteluun?

0 Comments:

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home