Hankehirviö

Viime talvena jouduin ainakin kerran naurunalaiseksi, koska en massiivisesta juttukeikasta huolimatta saanut aikaiseksi lehtijuttua. Kyse oli Miepä-hankkeen jostakin ihmeen tapahtumasta, joka lopulta johti johonkin.

Miepä-hanketta kuvataan Mikkelin www-sivuilla seuraavasti:

"Miepä–hanke on sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama, Mikkelin seudulla toimiva mielenterveys- ja päihdetyön kehittämishanke. Miepä–hanke rakentaa välineitä ja ymmärrystä ihmisen ja palvelujärjestelmän kohtaamiselle. Hankkeessa kuullaan ja vaikututaan mielenterveys- ja päihdetyön erilaisista tulokulmista ja edetään johdonmukaisesti ja perustellusti kohti päämäärää, tehokasta ja ihmistä kunnioittavaa seudullista toimintamallia. Samalla hanke osallistuu valtakunnalliseen mielenterveys- ja päihdetyön kehittämistehtävään."

En tajunnut hevon helvettiäkään siitä, mihin olin joutunut ja mitä olin tekemässä. Eihän siinä sitten. Selittelyt uutispäällikölle menivät kuitenkin läpi, joten säästyin pahemmalta turmiolta. Vituttihan se kieltämättä, kun juttu jäi tekemättä. Työaikaa voi käyttää yleensä hyödyllisemminkin.

Tänään sain kostoni. Kyseinen hanke on valmistunut. Loppuraporttia kommentoidaan Länsi-Savon verkkolehden artikkelissa seuraavasti.

"Uusia mielenterveys- ja päihdetyön kehittämishankkeelta, Miepältä, odotettiin joitakin vuosia sitten paljon. Nyt, hankkeen loppuraportin jälkeen, se sai jo napakkaakin arvostelua osakseen.

– Minä en ymmärtänyt hanketekstistä mitään, totesi Aholainen."

Tämä tekstissä mainittu Aholainen on siis sosialidemokraattien Valto, pitkäaikainen kunnanvaltuutettu. Toinen toistaan omituisemmat hankkeet ovat viimeinkin saavuttaneet huipentumansa. Nyt on saatu aikaiseksi niin hieno hankehirviö, etteivät päättäjätkään ymmärrä lopputulosta.

Onneksi mikkeliläiset itse eivät sentään tätä torspoilua maksaneet. Joka tapauksessa melkoiset merimiesnaurut tästäkin sai.

Juva

Viime kesäkuussa pääsin käsiksi jonkunlaiseen lapsuuden unelmaan, jonka piti kaiken järjen mukaan olla saavuttamattomissa. Niin tai näin, yksi kesä tuli pendelöityä Juvan ja Mikkelin väliä kesätyön myötä.

Sitten tulikin Länkkäri. Ajasta ei oikein pysty heittämään suurta syväanalyysia, joten kaiken voi tiivistää siihen, että paljon on opittu elämästä ja työstäkin. Elämästä kenties vielä enemmän, vaikka eteenpäinmeno ammatillisessakin mielessä on ollut vahvaa.

Tilanne on kuitenkin taas muuttunut. Nyt olen virallisestikin juvalainen ja takaisin Juvan Lehdessä. On vielä vaikea lähteä miettimään, mitä tästäkin tulee.

Siirtoni on kaikkea muuta, kuin 24-vuotiaan suomalaisen tulisi tehdä. Muutto pienelle muuttotappiopaikkakunnalle, vieläpä hieman syrjään kirkonkylältä (2 km on jo paljon Juvan mittakaavassa..). Paikkakunnalle, jolta ei ole odotettavissa oikeastaan mitään erityisempää annettavaa nuoren miehen elämään. Silti jollain kierolla tavalla pidän tästä siirrosta.

Ainakaan työasioista ei sovi valittaa. Tehtävät monipuolistuvat, palkka nousee ja työajoiltakin voi odottaa hieman säännöllisempää rytmiä.

Lisäksi olen lähes puoliksi juvalainen. Äitini on syntynyt siellä, itse asiassa koko suku on lähtöjään Juvalta. Mummola sijaitsee Juvalla ja kirkonkylä on tullut tutuksi. Moni ahdistuu ajatuksesta, että asuisi pienellä paikkakunnalla. Kuitenkin nyt kaikki on kirjaimellisesti lähellä. Asun vain parin kilometrin päässä kirkonkylän ytimestä, mistä löytyvät ruokakaupat, pakolliset pubit ja muut tarpeelliset toiminnot. Asunnon lähistöltä avautuvat tosin näkymät vain seuraaviin rivitaloihin, mutta näiden takana alkaakin sitten metsä. Rauhaa ei ainakaan puutu, eikä asuminenkaan ole kallista. Ja sitten pelataan myös pesäpalloa, mutta se on jo toinen jutun aihe..

Mikkeliinkin on vain puolen tunnin ajomatka. Savonlinnaan kestää noin 40 minuuttia, Varkauteen puoli tuntia ja uusi - olettaen että hommaa ei kosauteta mikkeliläistyyliin - Ideapark löytyy myös aikanaan vajaan tunnin matkan päästä. Juvahan on siis keskellä kaikkea! Vanha maakunnan emäpitäjä on edelleen elinvoimainen, vaikka maaltamuutto on pudottanut kunnan väkiluvun 7000:n tietämiin.

Ehkä olen vaan sen verran omituinen. Joka tapauksessa blogin otsikon joutui nyt muuttamaan, sillä kuluneen bloggausajan puitteissa ei selvinnyt, onko Mikkelissä elämää vai ei. Ehkä sitä löytyy Juvalta.

Tällä hetkellä kuitenkin sijaitsen Mikkelissä. Asennan Service Pack 2:sta vanhaan spämmiasemaan. Seuraavaksi avataankin jo jääkiekkokausi Leppävirralla.

Palanen hyväntuulisuutta

Koska lähes kaikki blogikirjoitukset ovat alkaneet taivastelulla siitä, etten ole taas aikoihin kirjoittanut, niin aloitettakoon tämäkin niin. Eli eipä siinä. Työkseen saa kirjoitella sen verran, että tänne raapustamiseen on intoa vaikea kaivella.

Kävinpä ajankulukseni autokaupassa. Tarkoituksenani ei tosin ollut ostaa mitään, kunhan nyt läksin huvikseni katselemaan, mitä löytyy - ehtiväthän vanhemmat ja muutama kaveri tässä hiljaittain autoa vaihtaa.

Syksyllä hankkimassani Ford Mondeossa tosin ilmeni yksi vakavampi puute, joka niiden satunnaisten lämpimien säiden aikana alkoi hieman ärsyttää. Ilmastointilaite olisi ihan kiva.

Auto seisoi jonkin aikaa autokaupan pihalla. Kun lähdin ajelemaan kotiinpäin, huomasin tuulilasinpyyhkijöiden alle kiinnitetyn oudon lapun. Kyseessä ei ollut sakkolappu, vaan terveiset:

"Meidän ihana, entinen automme! Sain silitellä!
Toivomme hyviä ajokilometrejä nykyiselle omistajalle.
Terveisin H.H."

Auton entinen omistaja lienee siis ollut tyytyväinen ajokkiinsa, kuten minäkin. Mutta ne helteet.. Tulipa oikein iloinen mieli, kun tämän lapun sisällön luki. On vaan harmi, että kyseinen Ford on huomisesta lähtien jälleen vaihtoautotarhassa! Jätettäköön hyväntuulinen viesti auton hansikaslokeroon seuraavan omistajan iloksi.

Sen enempää vaihtokaupan yksityiskohtiin puuttumatta, kokeilen onneani ranskalaisten autojen kanssa uudelleen. Tuska-metallifestareille ajellaan Renaultilla, josta em. mukavuusvaruste löytyy.

Koska Suomessa?

Ruotsin jääkiekon pääsarjan Elitserienin karsintasarja päättyi juuri. Ennen viimeistä kierrosta suurella rahalla nousua tavoitellut Malmö ja yllättäjä Rögle kävivät taistelua sarjapaikasta tasapisteissä Elitserien-seura Mora IK:n kanssa. Toisen sarjapaikan oli hoitanut itselleen Brynäs IF.

Vähän ennen loppua mahdollisuutensa jo menettänyt Leksand ja Malmö ovat tasapisteissä. Peli menee jatkoajalle. Malmö ottaa riskin ja hakee voittomaalia ilman maalivahtia. Omissa soi, joten ratkaisu jää Ängelholmissa pelattavan ottelun Rögle-Mora varaan.

Änglelholmissa peli tasoittuu 1-1:een päätöserässä. Maali sinne, maali tänne. Voittaja pelaa Elitserienissä. Lopulta vain 26 sekuntia ennen loppua kotiyleisön sankariksi nousee Mattias Sjögren, joka laukoo lukemiksi 2-1. Peli päättyi lopulta numerohin 3-2, kun vierailija iski vielä kosmeettisen maalin pari sekuntia ennen summeria.

Rögle pelaa siis Elitserienissä, vaikka Aamulehti ehtikin verkkosivuillaan kertoa jo Malmön nousseen. Johtihan Percy Nilssonin seura sentään otteluaan yhden maalin erolla vielä toisessa erässä..

Huikeaa jännitystä ja draamaa. Ei mitattu budjetteja, ei kynnysrahoja, ei mitään. Ratkaisevaa oli se, kuka voittaa. Osuvasti joku IRC-keskustelussa totesi, että tilannehan olisi ollut hieman sama, kuin Hokki olisi noussut Kärppien ohi liigaan. Koska Suomessa?

Tuskinpa enää koskaan, ainakaan jääkiekossa.

Ymmärrystä jääkiekkoilijoille

Lätkäkausi Mikkelissä päättyi pronssimitaleihin. Pitkä kausi on takana.

Nyt onkin sopiva paikka palauttaa mieleen sekin ikävä tosiasia, että nykyinen pesti Länsi-Savo -sanomalehden uutistoimituksessa ei ole vakituinen. Olen toimituksessa edelleen sijaisena, vaikka henkilö, jota sijaistin, on palannut jo normaaliin työtehtäväänsä - siis siihen, jota varten minä tähän tulin. Go figure.

Niin tai näin, ellei mitään ihmeitä tapahdu, olen 1.9.2008 lähtien työtön. Tai freelancer, miten kukin asiansa haluaa ilmaista. Kaiketi freelancerinakin Mikkelissä riittäisi töitä edes vähän alusta ja varmasti jonkunlaisena juoksesinnetännetarvittaessatöihinkutsuttavana firman varaosanakin pysyisi työelämän syrjässä kiinni ainakin jotenkin.

Samalla olen kuitenkin järkeillyt, että niin konsernissa kuin koko lehdistömaailmassa tarvitaan edelleen ihmisiä. Paikkoja on rajatusti ja niihin kiinni päästäkseen on oltava hyvä. Tiedän, että maailmassa on huonompiakin toimittajia, kuin minä. Ja olen ainakin jotenkin tässä hienossa työssä myös tehnyt itseni palkkani arvoiseksi.

Kun työpaikkoja jaetaan, on tarjolla medianomeja, kesätöissä rutinoituneita maistereita ja kaikenlaisia alan superlahjakkuuksia. Miten sitten tällainen puolivahingossa skribentiksi päätynyt merkonomi. Kelpaisiko toimitukseesi filosofi suoraan lähi-Shellin baarista, mies joka ei tee tiedettä, vaan ajattelee asiat juuri niinkuin lehden keskivertainen lukija?

Niin tai näin, tässä jokseenkin v-mäisessä ja epävarmassa olotilassa on vaan oltava ja tehtävä parhaansa. Vähän sama kuin jääkiekkoilijalla, joka pelaa jatkosopimuksesta. Saa tosiaan olla aika kova jätkä, jos tuossa hullunmyllyssä pärjää.

PS. Pitäisi varmaan kirjoitella tänne useammin. Jouduin sisään kirjautuessani ilmeisesti aktivoimaan käyttäjätunnukset uudestaan.

Kynnyksen ylitys

Kirjoitellaanpa tänne edes näön vuoksi, että joku satunnainen lukija tajuaa minun olevan yhä tallessa. En ole siis kadonnut, vaikka joku sitäkin saattoi toivoa.

Mestiksen huipennus lähestyy jo nurkan takana. Jukurit on järjestänyt mikkeliläisille paljon puheenaiheita. Tappioputken keskellä alkoivat puheet jo valmentajan erottamisesta.

On totta, että joukkueen pelissä oli paljon puutteita. Syötöt olivat huonoja, peli-ilme kaikkiaan vaisu ja jopa tyhjästäkin maalista meni kiekko ohi - klassisia päähänpotkitun joukkueen tunnusmerkkejä.

Kelkka kuitenkin kääntyi. Pari helppoa voittoa uusimaalaisista rupujoukkueista auttoi paikkailemaan joukkueen henkistä tilaa. KooKoota vastaan kaukalossa luistelikin - kuulemma - ihan erilainen porukka. Olisi kaiketi pitänyt olla näkemässä.

Keskustelu valmentajan asemasta oli kaikesta huolimatta huolestuttavaa. Epäilyttävät huhut levisivät ja minullekin tuli viime kevät mieleen. Mikäli Makkonen olisi jostain ihmeen syystä saanut potkut, olisi joukkueen uskottavuus valmentajan työpaikkana ollut mennyttä. Hyvä, että tältä vältyttiin.

PS. Ideaparkista ei viitsi täällä sanoa enää mitään. Hyvin vedettiin taas Mikkelissä.

Elokuvissa

Blogi on ollut päivittämättä yli kaksi kuukautta, joten sen otsikko ei vastaa tarkoitustaan. Pahoittelen tätä.

Kävin edellisen kerran elokuvissa vuonna 2005, joten joka toinen vuosi tapahtuvan visiitin aika oli nyt. Seuraavaksi olenkin Kinolinnassa vuonna 2009, jolloin oletettavasti Mannerheim-leffa saapuu kaupunkiin.

Tämän avautumisen kirvoitti keskustelu erään syvällisemmin elokuvamaailmaan perehtyneen työkaverin kanssa. Aiheena sotahistoriamme merkkipaalusta kertova elokuva Tali-Ihantala 1944, joka tuntuu kovin jakavan mielipiteitä. Toisen maailmansodan historiaan hurahtaneena katselin elokuvaa suurella mielenkiinnolla ja viihdyin.

Kollegaltani (kuten ei näemmä monilta valtamedian elokuvakriitikoiltakaan) ei sen sijaan arvostusta herunut. Sekavaa näyttelijäntyötä, huonoa tai puuttuvaa dramaturgiaa ja ei oikeastaan leffaa ollenkaan. Ihan täyttä paskaa suomeksi sanottuna siis.

Tässä vaiheessa on kyllä todettava, että rehellinen juntti selviää helpommalla. Minusta olisi joskus hauskaa nähdä, minkälaisiksi elokuva-arviot muuttuisivat, jos niitä kyllästymiseen asti ensi-iltoja ravanneiden toimittajanretaleiden sijaan kirjoittaisivatkin tavalliset katsojat.

On siis todettava, että kyllä juntti pääsee helpommalla. Minua kun ei suoraan sanottuna kiinnosta millään muotoa mitkään dramaturgiat, liturgiat ja muut termit, joita en edes ymmärrä. Hyvinkin pitkälti minulle riittää se, että viihdyn elokuvateatterissa sen parituntisen ajan, jonka raina kestää. Jos kyseinen parituntinen vierähtää vielä ilman suurempia tuskia ja ovesta ulos kävellessä tuntuu siltä, että lipun hinta ei mennyt hukkaan, niin asia selvä. Sitä saatiin, mitä haettiin.

Ilman elitistisiä ennakkoasenteita ja suuria odotuksia Tali-Ihantala 1944 tarjoaa hienon läpileikkauksen Pohjoismaiden historian suurimmasta taistelusta.