Kiekkomietteitä Mikkelistä

Kaupunkijuhannuksen omassa rauhassa voi käyttää monella tavalla. Tuli jostain syystä mieleen sekin, että jääkiekkokausikin alkaa. Itseäni ei kyllä vielä erityisemmin innosta ajatus kaukalon laidalla istuksimisesta, mutta luodaanpa silti katsaus Jukureihin.

Maalivahtiosasto on periaatteessa OK. Joni Myllykoski on riittävä ykkösveskari, jolla pääkin luultavasti kestää kovat pelit. Toivottavasti tasokin pysyy, sillä Jukureilla ei näillä näkymin ole heittää laatikkoon Petri Koiviston tapaista backupia. Kakkosvahdiksi ovat tarjolla koeaikalaiset Pekka Lahikainen ja Jukka Kuusivuori.

Puolustus on ajankohtaan nähden hämmästyttävän hyvä. Perusrunko on tarpeeksi monipuolinen, mutta yksi profiilipelaaja olisi vielä tarpeen. Kenties Markku Erholtz, mikäli HPK ei miestä riveihinsä kelpuuta?

Hyökkäyskalusto on jopa parantunut, mikäli joukkueesta löytyy koko kauden tasonsa pitävä kakkossentteri, eikä uutta ossipellistä. On maalintekijää ja duunaria, sekä ylivoimaspesialisti, Mestiksen ehkä taitavin sentteri Petri Lehtonen.

Ainoa pieni kysymysmerkki tässä vaiheessa on valmennus. Kari Makkosen asemaa ei käy kateeksi. Yksi kausi ilman Risto Dufvaa oli päättyä katastrofiin, kun Reksan metodit eivät lopulta toimineet ollenkaan. Paineet ovat kovat, sillä nyt Jukureiden on näytettävä, että homma toimii Riston jälkeenkin. Kesätreeneissä on kuitenkin menty kovaa, joten ensi kaudella ainakin kuntopohja kestää. Luotan siihen, että muutkin osa-alueet ovat kunnossa.

Pelaajahankinnoissa on ollut laatua ja joukkoon on mahtunut loistavia kaappauksia Jussi-Mikko Makkosen tyyliin. Kun yhteistyösopimusrintamallakin tilanne on viime kautta parempi, on kaikki siis mainiosti. Jopa loistavasti, kun kesäinen ajankohta otetaan huomioon.

Nyt puuttuu enää yksi asia: yleisö. Kalevankankaan katsojamäärät ovat juuttuneet 1200:n tietämille. Seuran markkinointiin pitäisi siis löytää uusia tuulia, ettei Jukurit jäisi jälleen vain ilmaislippulaisten ja tosifanien touhuksi.

On ehkä epäreilua heittää kritiikkiä hyvää työtä tehnyttä Seppo Rantalaista kohtaan, mutta tietynlaista tervettä itseluottamusta seuran toimintaan jäi kaipaamaan. Ehkä vähän rohkeampi ottelumainonta olisi tuonut katsojia enemmän. Tuotehan oli muuten vallan mainiossa kunnossa. Mikko Romo totesi kirjoittamassani Jatkoajan haastattelussa huhtikuussa:

"Oma näkemykseni on se, että viime aikoina on vetäydytty kuoreen Kalevankankaalle. Koko juttu perustuu siihen, että tämä on Mikkelin alueen yhteinen asia. Saavutuksista pitää olla ylpeä."

Tältä pohjalta voinee siis odottaa, että ensi kaudella tulemme näkemään vähän erilaista touhua. Luovia markkinointitempauksia, uudenlaista viestintää ja kenties jotain muutakin? Kun vielä Mikkelissä opittaisiin vihdoin kannustamaan kunnolla epämääräisen rummunpaukutuksen sijaan, niin ehkä ensi kaudella Mikkelissä voidaan kokea taas samanlaista huumaa, kuin keväällä 2002? Kaikki eväät hurmoksen rakentamiseen ovat olemassa.

Bandwagonissa on vielä tilaa.