Q1
Koska elämme kvartaalitaloudessa, on tätä nelikuukautista jaksoa Helsingissä arvosteltava myös neljässä osassa.
Kuukausi pääkaupunkiseutua tuli siis täyteen. Otetaanpa tylysti plussat ja miinukset.
+ Radio City. Ihan oikeasti hauska aamushow ja hyvää musiikkia. Valitettavasti vain tämäkin lysti loppuu, kun jatkolupia ei tullut.
+ Kivikon rauhallisuus. Yllättävää kyllä, Kontulan seutu on muutamaa pikkuhärdelliä ja ikävää ostarin lähimaastoa lukuunottamatta ihan ok. Betonia riittää ankeissa maisemissa, mutta ihan rauhassa on saanut asustella. Ostarissakin on toki puolensa - onpahan riittävä määrä palveluita kävelyetäisyydellä. Mutta kun joku vaan ärsyttää tässä..
+ Työilmapiiri. Veikkaus on hyvä ja kannustava työyhteisö. Tähän taloon voisi jäädä vakituiseksikin, jos vaan huolisivat.
+ Urheilutarjonta. Lähes joka viikko löytyy jotain. Erityisesti futismatseja riittää.
- KOTOO TÖIHI ! ..nimittäin työmatkat. Ruuhkien keskellä suhaaminen oli aluksi jollain kierolla tavalla siistiä, mutta nyt siihen on alkanut jo kyllästyä. Nyt alan vähitellen ymmärtää toisinaan netin keskustelupalstoilla vellovan raivon toimimatonta liikennettä kohtaan.
- Kaupunki yleensä. Hirveä kiire, julkisivun pitäminen, Kehä III = sivistyksen raja.. en pidä tästä ajatusmaailmasta. Jonkinlainen kulttuurin raja kehäkolmosella kyllä kulkee, mutta elämää ja toimintaa on toisellakin puolella - olisi vaan hauska nähdä, kun kaikki helsinkiläiset tämän ymmärtävät. Minä olen vain tällainen tavallinen tallaaja, joka ei edes yritä esittää muunlaista. Jos joku ei tykkää, niin omapa on murheensa..
- Jokin selittämätön vitutus, joka vaivaa taustalla oikeastaan koko ajan. Kertokaa vaan, mistä tämä johtuu..

0 Comments:
Post a Comment
Subscribe to Post Comments [Atom]
<< Home