Uusi vuosi ja uudet (?) kujeet
Vuosi 2006 on takana. Paska vuosi, mutta hengissä selvittiin.
Ensin kevättä myöten alkaa mennä usko omaan tulevaisuuteen täysin. Sitten seuraavana huomaakin päätyneensä Helsinkiin sellaisiin kesätöihin, joihin moni tradenomiopiskelija ei pääse. Kun syksyllä on edessä paluu Mikkeliin, on motivaatio opiskeluun taas täysin kateissa. Ja täällä sitä istutaan vieläkin, vaikka pääosa vuosikurssista onkin jo valmistunut. Pitäkää paperinne, ..kele! Kaiken päätteeksi jo kerran hautaamani haaveet sanomalehtityöstä saivat uutta tuulta purjeisiinsa, kun päädyun vahingon kautta kirjoittelemaan muutaman jutun.
Harmillista. Tein eilen juttua Itä-Savoon, kun SaPKo kävi taistelemassa pisteen Mikkelistä. Vaikka jutusta kai käykin pääpiirteissään ilmi se, mitä jäällä tapahtui, jäi silti pari asiaa kaivelemaan. Kuinka paljon paremman jutun sitä nyt kirjoittaisikaan, jos pääsisi tekemään setin uudelleen.. no, kaipa tällaiset turhautumiset ja kämmitkin ovat olennainen osa kehitysprosessia kohti parempaa ihmistä.
Pakko mainita muuten vielä nämä uudet radioasemat. Ehkä sittenkin pitkin hampain voin hyväksyä sen, että SWelcom sai toimiluvat perinteikkään Radio Cityn ja erittäin kannattavan Sävelradion sijaan. Sävelradion korvaajaa ei tosin vielä näy, eikä kuulu missään. Taajuudella 100,9 MHz kuuluva mainosnauha pitänee vielä mielenkiinnon yllä, mutta jo viime vuoden lopulle luvatut tiedot uudesta asemasta "Lady FM" työnimenään loistavat poissaolollaan. Minkähänlaista ohjelmaa edelläkävijöille ja kaupunkilaisille suunniteltu asema ylipäätään tarjoaa?
Radio Rock tuntuu soittavan ihan asiallista musiikkia ja vielä huomattavasti Cityä laajemmalla skaalalla. Ja Paranoid on soitettu jo kahdesti! Tuntuu Mikkelikin jotenkin isommalta kaupungilta, kun autoradiosta kuuluu Ylen ja Novan lisäksi jotain muuta. Ja onhan tuo hauska, että myös Radio Suomipop kuuluu Mikkelissä taas. NRJ:n hit music only -teema rap- ja r'n'b-ketkutuksineen jääköön muiden kuunneltavaksi.
Tammikuun 5. päivä ja vettä sataa.. voisi melkein vaihtaa kesärenkaat takaisin autoon!

0 Comments:
Post a Comment
Subscribe to Post Comments [Atom]
<< Home