WilzuBlog - yksi maailman turhimmista blogeista!

Monday, October 30, 2006

Marraskuu

Kaipuun kaljakori kilisee ja sitä rataa. Luntakin on satanut. Tulinpa miettineeksi tässä erinäisiä asioita.

Oikeastaan kimmokkeen koko tulevalle projektille antoi eräs tuttavani, jonka kommentti bloginpidosta oli "suhteellisen ryyppäyspainotteista kirjoittelua". Ja kyllähän tässä on kieltämättä mäyrätetty ihan asenteella. Olenko minä alkoholisti?

Tampere United voitti jalkapallon Suomen mestaruuden. Luottoni HJK:hon merkitsi sitä, että joudun tarjoamaan eräälle tuttavalleni oluen. Marraskuun puolessavälissä on MLTO:n perinteinen maakuntamatka, jonne kai pitäisi tavan mukaan raahautua. Nämä kaksi kertaa sallin itselleni.

Todettakoon, että tänään juon saunakaljan, kun katson James Bondia. Sitten sulkeutuukin pullo vähäksi aikaa. Tässä ja nyt totean, että olen koko perkeleen marraskuun juomatta - toki noita kahta poikkeusta lukuunottamatta. Keväällä olin 1,5 kk vissylinjalla ja en kyllä koe mitään menettäneeni siinä ajassa. Opinnäytetyötäkin voisi tehdä ehkä vähän intensiivisemmin. Sitten edellisen kirjoituksen en ole päässyt vielä alkua pidemmälle, kun syysloma siirsi ohjaavan opettajan kanssa sovittua tapaamistakin eteenpäin viikolla. No, ehkä nyt..

0 Comments:

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home