Kouluunpalaamisen tuskaa

Joo.

Kyllä tämä on vuosi vuodelta hirveämpää. Nimittäin kouluun paluu. Saavuin takaisin Mikkeliin torstaina 31. päivä, jolloin kesän saattoi todeta virallisesti päättyneeksi. Viimeisen kerran Veikkauksen pääkonttorista ulos kävellessä ulkoa tervehti vielä kauniin kesäinen ilma, mutta jo Kehä III:lle päästessä alkoi vesisade, joka sitten loppuikin vasta Mikkelissä. Näin siis oli tullut syksy, eikä edes radiosta tullut Mamban puhkisoitettu biisi asiaa muuttanut.

Perjantaina oli sitten käytävä jo koulullakin. Järkytys oli jo vallan suuri pihalla, kun huomasin D-talon edustan kokeneen melkoisen myllerryksen. Jonkunlaista parkkipaikkaa siellä rakennettiin. Vanha Savon Prikaatin paraatikenttä oli siis kutistunut kolmanneksella. Mitähän muuten museovirasto tähän tuumaa, kenttähän oli suojeltu eikä sitä voinut aikanaan asfaltoida?

Luentoja ei ollut, mutta muuttuminen työntekijästä takaisin opiskelijaksi tuntuu tuskalliselta juuri nyt. Motivaatio on vähän kateissa. Kai sitä nyt sitten pitää yrittää tosissaan valmistua. Kesällä ainakin kävi selväksi, että kyllä tästäkin savolaispojasta vielä jotain tulee. Ainakin usko tulevaan on nyt vahva, toisin kuin keväällä vielä ajatteli.

Yksi ajanjakso ainakin päättyy, sillä MLTO ry:n syyskokouksessa putoan pois hallituskuvioista. Eiköhän yksi haalariääliö ole säätänyt näissä kuvioissa jo tarpeeksi.

On muuten hauska ajatella nyt neljän kuukauden takaista. Silloin koko Helsinkiin muutto tuntui vastenmieliseltä ajatukselta. Nyt kun kaupungissa hetken aikaa oleili, alkoi vähitellen viihtyä. Tuskinpa minusta koskaan HJK:n tai Jokereiden kannattajaa tulee, mutta kaikkeen näköjään sopeutuu.