Back in Business!
Unohdinpa sitten koko bloggaamisen kesän ajaksi. Ei sillä, että minulla olisi jotain tähdellistä asiaa ollut. No, täällä ollaan taas ja uudella innolla.
Kesä alkaa lähetä loppuaan. Työpäiviä on jäljellä enää kuusi. Uskomatonta, miten kesä onkin mennyt kuin siivillä. Koskaan ei ole kesä tuntunut näin lyhyeltä, vaikka päivät ovatkin olleet lähinnä sitä samaa; kuuman auringon alla.
Jos tästä kesästä ei paljon muuta muistoa ole jäänyt, niin nyt sitten tiedetään miltä se työelämässä olo sitten maistuu. Viikot duunissa, vapaa-aika menee lähinnä sekalaiseen jumittamiseen kämpillä ja viikonloput etupäässä baarissa. Heh. Olen laskujeni mukaan ollut kaksi kesäviikonloppua selvinpäin. Eikä ensi viikonlopusta tule kolmatta, mikäli ennusmerkit pitävät paikkaansa.
Kohta on kuitenkin edessä syksy ja vuosi koulussa. Näillä näkymin se viimeinen. Paluu järjestömaailmaan, bileisiin, Jatkoajan toimittajahommiin ynnä muuhun sälään tuntuu jo houkuttelevalta. Saapa vaan nähdä, millä toimenkuvalla allekirjoittanut näissä kuvioissa nähdään jatkossa. Talven varalle on kuitenkin varastossa ideoita riittävästi. Keväällä tosin pitäisi ruveta jo valmistumaan, mutta haittaako se tässä vaiheessa? En jaksa moista murehtia.
Palaamme asiaan. Kohta voisi ruotia vaikkapa mikkeliläisen edustusjalkapallon olotilaa..