WilzuBlog - yksi maailman turhimmista blogeista!

Monday, October 30, 2006

Marraskuu

Kaipuun kaljakori kilisee ja sitä rataa. Luntakin on satanut. Tulinpa miettineeksi tässä erinäisiä asioita.

Oikeastaan kimmokkeen koko tulevalle projektille antoi eräs tuttavani, jonka kommentti bloginpidosta oli "suhteellisen ryyppäyspainotteista kirjoittelua". Ja kyllähän tässä on kieltämättä mäyrätetty ihan asenteella. Olenko minä alkoholisti?

Tampere United voitti jalkapallon Suomen mestaruuden. Luottoni HJK:hon merkitsi sitä, että joudun tarjoamaan eräälle tuttavalleni oluen. Marraskuun puolessavälissä on MLTO:n perinteinen maakuntamatka, jonne kai pitäisi tavan mukaan raahautua. Nämä kaksi kertaa sallin itselleni.

Todettakoon, että tänään juon saunakaljan, kun katson James Bondia. Sitten sulkeutuukin pullo vähäksi aikaa. Tässä ja nyt totean, että olen koko perkeleen marraskuun juomatta - toki noita kahta poikkeusta lukuunottamatta. Keväällä olin 1,5 kk vissylinjalla ja en kyllä koe mitään menettäneeni siinä ajassa. Opinnäytetyötäkin voisi tehdä ehkä vähän intensiivisemmin. Sitten edellisen kirjoituksen en ole päässyt vielä alkua pidemmälle, kun syysloma siirsi ohjaavan opettajan kanssa sovittua tapaamistakin eteenpäin viikolla. No, ehkä nyt..

Monday, October 23, 2006

Turhautunutta tilitystä

Huh.

Joskus kyllä on käynyt mielessä kysymys: MIKSI ryhdyin armeijasta kotiuduttuani vielä opiskelemaan? Elämä ei ollut ruusuista Puolustusvoimain palveluksessa, mutta opiskelijaelämässä päänsärkyjä on ollut paljon enemmän. Ja vielä pitäisi käyttää omia aivojaan.

No, nyt on sentään opinnäytetyön aihe. Tai on ollut jo pari viikkoa, mutta ajatustyötä pidemmälle en ole vielä päässyt. Ja ajatustyökin katkesi, kun vastaan tuli syysloma. Hyvä homma muuten, että minulle sentään ystävällisesti ilmoitettiin loman alkamisesta - muuten olisin huomenna koululla pyrkimässä venäjän tunnille.

Jukureiden valtakunnallisena äänitorvena Jatkoaika.comissa, kynämiehenä MP:n verkkosivujen ja Palloliiton otteluraporteissa ja nyt vielä tekemässä opinnäytetyötä salibandyseura Hatsinalle.. olen luultavasti jonkinlainen nykyajan kylähullu. Mies, joka on mukana joka paikassa, missä vaan urheillaan. Vielä pitäisi valloittaa pesäpallo ja Juva. Ja joku vielä väittää, että Etelä-Savo on kuollut maakunta!



Tulipahan käytyä viimein kunnollisella tutustumiskäynnillä Karkialammella. Paradoksaalista, että varuskunta on sijainnut lähes naapurissa, mutta en siltikään ole paikkoja juuri tuntenut. Jumaliste, Karkkarihan on ollut iso varuskunta aikoinaan! Saapumiserä suurimmillaan 1200 alokasta ja kasarmirakennuksia ympäristössä kymmenkunta. Ja nämä kaikki on vielä remontoitu viime vuosina. Sitten pistetäänkin suuressa viisaudessa perinteikäs joukko-osasto säppiin. Tyhjilleen jää hyviä käyttökelpoisia rakennuksia, kun taas eräässä toisessa varuskunnassa ovat tulevat korpisoturit majoittuneina umpihomeisissa 50-luvulla pykätyissä kasarmeissa.. järki hoi? No, onneksi prikaatin lakkautus taisi lopulta olla Mikkelille vain hyväksi.

Ja pääsinpäs lehteen! En tällä kertaa tosin juttukeikalle, vaan haastateltavaksi. Nyt on sitten nuorempi Niskanen ja kauluslaatat opiskelijahaalariin koko kaupungin tuntema käsite..

Täältä tähän. Keskiviikkona Mikkelin Ammattikorkeakoulun (tai Universityn, kuten englanninkielinen nimihirviö nykyään sanoo) vaihto-opiskelijajoukkion seassa Helsinkiin. Nähkäämme kenties Onnelassa.

Sunday, October 08, 2006

On rankkaa olla opiskelija

Tämä kirjoitus ei ole samannimisen IRC-Galleriassa olevan yhteisön mainos, vaan väsyneen miehen kertomus.

Appro oli ja meni. Minulle kyllä tulee hitonmoinen ikävä näitä opiskelijatapahtumia. Paljon porukkaa, paljon baareja ja helvetin hyvä meininki.

Aikatauluni oli osapuilleen seuraava:

5.10.
Klo 13.00 lähtö Mikkelistä.
Klo 14.40 reitti Mattilanniemen kampukselle löytyi ja tie vie edelleen Kuokkalaan.
Klo 17.00 LÄHTÖ! Suorinta tietä Kulttuuriravintola Ylä- Ruthiin, mistä löytyi myös muutama muu keltahaalarinen edustaja.
Olen todistettavasti vieraillut em. ravitsemusliikkeissä: Memphis, Part 1, Amarillo, Wankkuri, Anneli, Raatikellari, Memphis toistamiseen ja Red Neck. Red Neck varsinkin on melko kunnioitettava paikka.

Klo 22.00 tentin suorittaminen hyväksytysti. Lisää humalluttavia juomia illan mittaan.

Klo 3.30-4.00 maratonilta tuntunut kävely Jyväskylän keskustasta Kuokkalaan.

6.10.

Klo 12.00 herääminen kaverin sohvalta. Päässä hyvin epämiellyttävä olotila.
Klo 15.00 PIZZAA! Rosiefin tarjoilemasta lätystä ei kokoa ja täytteitä puuttunut.
Klo 17.00 Saunan kautta kohti Jyväskylän keskustaa.
Klo 23.30 Viimein kotona. Krapulaa piti käydä selvittelemässä vielä D-kiekon Suomisarjan ottelussa, joka olikin varsin originelli kokemus. Katsomossa hulinoinut ukkeli, kotijoukkueen heikohko maalivahti ja vierailijan tappelunhaluinen numero 18 olivat mieleenpainuvimmat kohdat. Lisäksi on mainittava pelipaidat: D-kiekon asu muistutti huomattavan paljon Boston Bruinsia ja vierailija HC Montrealin peliasun alkuperänkin saattoi selvästi aavistaa. Olemmeko me NHL-matsissa?

Jälkikäteen on kyllä mietittävä, mitä tämä myyttinen approshotti mahtoi oikein sisältää. Kysehän oli siis raparperilikööristä, jonka koostumus tuntui vaihtelevan baarikohtaisesti huomattavan paljon. Välillä tuli vastaan myös viinalla ryyditettyä raparperikiisseliä. Olisi kuvitellut, että seitsemän shottia tunnissa saisi isommankin miehen vähän tukevampaan humalatilaan, mutta näin ei käynytkään. Vai olenko sittenkin niin pesunkestävä alkoholisti?

Pisteet on annettava myös Kharmassa soittaneelle bändille. Happoradion tusinapoppihömpän sijaan bilebändi Playan säveliin lukeutui ilokseni myös AC/DC!

Näin siis meni tämä odotettu reissu. Ensi viikolla edessä taas kotoiset MLTO ry:n bileet.