WilzuBlog - yksi maailman turhimmista blogeista!

Wednesday, October 10, 2007

Kentin paluuta odottaessa

Täällä taas.

Elämä uutistoimittajana on alkanut maistua vähän liiankin hyvin. Niinkin hyvin, että tähän voisi tottua. Varsinkin jos tajuaisi vielä edes vähän alusta. Haasteita ainakin on riittänyt toistaiseksi yllin kyllin.

Olen innostunut. Viime aikoina tehdyt levyhankinnat ovat osoittautuneet onnistuneiksi. Kenny Chesneyn uutukainen ei alittanut odotuksia. Leppoisaa maantiemusiikkia. Harmi, ettei mies enää juuri itse tee biisejään. Arvostus kyllä putoaa, mutta kyllähän tämmöistä mielellään kuuntelee.

Samoin on tullut tilattua Kentin Tillbaka till samtiden, jota voisi odotella postilaatikkoon ensi viikolla. Single Ingenting oli outoudestaan huolimatta hyvä. Kent ei ole pettänyt koskaan, joten ei kai tälläkään kertaa..?

Ja hitto. Eikö kukaan kertonut, että itse John Fogertylta pukkaa uutta levyä? Töissä ollessa radiosta kuului outo biisi, mutta tuttu ääni. Googletus lyriikoiden perusteella ja kas, sieltähän löytyi. Edellinen Fogertyn levy Deja Vu All Over Again oli sekin rento ja hyvä, mutta mielestäni tämä on parempi. Erityisesti kappale Gunslinger ansaitsee kunniamaininnan.

Menin muuten vaihtamaan taas sen autonkin. Huolellisen tutkimuksen jälkeen päädyin siirtymään Bosse Grönholmin talliin. Automalliksi tosin ei päätynyt Focus WRC, eikä edes tavallinen Focus vaan Mondeo. Auto tulikin samantien testattua Helsinkiin ajellessa. Hyvin tuntuu matka taittuvan. Ensimmäistä kertaa omistan kulkupelin, jolla matkan Stadista tänne EU:n perämetsiin voi ajella ilman ainuttakaan taukoa!