Ymmärtämättömät ympäristöaktivistit

Aina tasaisin väliajoin täytyy pohtia myös ympäristöasioita. Koska luonnon puhtaana ja monimuotoisena pysyminen on minulle päivänselvä asia, suunnattakoon turhan jaarittelun sijaan katse Eurajoelle.

Kyllähän peruskouluajan kettutyttösetit muistetaan. Oli varmasti omana aikanaan ihan paikallaan suunnata nuoren ihmisen tarmo mielenosoituksiin esimerkiksi McDonald'sia vastaan. Olen pitänyt tätä teini-ikään liittyvänä ilmiönä, mutta nähtävästi joillekin se vaihe jää päälle. Uutisten seasta tuli bongattua Greenpeacen organisoima mielenosoitus Olkiluodon ydinvoimalatyömaalla.

Kolme kuudesta mielenosoittajasta sentään näyttää tajunneen lähteä kotiin, mutta kolme sitkeää sissiä jatkaa omaa sodankäyntiään julmaa maailmaa vastaan. Työtkin jatkuvat normaalisti, joten aika hiljaista tuntuu olevan tämän protestin osalta. Itse en edes ymmärrä, mille asialle nyt huomiota edes haetaan. Tokihan Olkiluodossa on ollut paljon ongelmia, mutta uskon suuren laitostoimittajan ratkaisevan pulmat.

Greenpeace on saanut toiminnallaan aikaan myös hyvää, kuten taannoisen vuotavan öljytankkerin matkanteon estämisen. Siksi ihmettelenkin, miksi resursseja täytyy tuhlata tällaisiin turhanpäiväisyyksiin. Tämänkaltaiset protestit ja suoranainen sabotaasi ovat väärä tapa edistää omia tavoitteitaan. Huomio kiinnittyy nyt itse toimintaan, eikä toiminnan syyhyn. Kukaan ei muista, mitä varten nämä muutamat sankarit päättivät kiivetä nosturiin.

Onko Greenpeace tätä nykyä enemmän terroristi- vai ympäristöjärjestö?

Kimi Räikkönen - kolmen vuoden floppi?

Talvella hehkutus oli uskomatonta. Kimi Räikkönen siirtyy itsensä kuningas Schumacherin saappaisiin Ferrarille. Tien maailmanmestariksi piti olla auki, kun pahin kilpailija Fernando Alonsokin siirtyi Renaultin huippuautosta epäluotettavan McLarenin rattiin. Kun vielä Nico Rosbergin kehitys näytti etenevän ja Heikki Kovalainen pääsi kisakuljettajaksi, olivat ainekset kaikkien aikojen suomalaiseen F1-kauteen olemassa.

Heikki Kovalaisen vaikeudet eivät toisaalta yllätä. Giancarlo Fisichella ei ole mitat täyttävä ykköskuski huipputallille ja Kovalainen puolestaan liian kokematon. Lisäksi Alonson lähtö näkyy auton kehitystyössä.

Kimi Räikkönen puolestaan näyttää jäävän tallitoveri Felipe Massan jalkoihin, vieläpä täysin omasta syystään. Onko oikein valittaa auton säätöjä, jos ei edeltäjiensä tapaan ole vaivautunut tarpeeksi testiradoille tai työskentelemään yömyöhään? Tallia on helppo syyttää, mutta vähitellen peiliin katsominen voisi olla hyvästä. Schumi jopa tarjosi apuaan Räikköselle, mutta ei kelvannut.

Jackie Stewartin sanoin: "Se tapa, jolla hän elää elämäänsä, on ristiriidassa sen suhteen, että hänelle mahdollistuisi täydellisen paketin kasaaminen. Sellaisen joka mahdollisti useiden mestaruuksien voittamisen Schumacherille, Sennalle, Prostille, Jim Clarkille tai jopa minulle. Kyse on asenteesta, mielenlaadusta ja tavasta hoitaa asioita. Meidän elämäntapamme ja mielemme oli erilainen verrattuna Räikköseen."

Olisiko Kimin viimein tunnustettava se, että pelkkä ego ja palkkakuitti eivät riitä F1-tittelien voittamiseen? Ylimielinen Räikkönen on lähestymässä uhkaavasti floppia. Jotain olisi tapahduttava korvien välissä, sillä muuten Scuderia Ferrarilla on käsissään ennätyskallis kakkoskuski.

Matti Kyllönen on jo saatu takaisin, joten ehkä Häkkinenkin voisi vielä palata..

Autoilijan hankalaa elämää

Aina ei aurinko paista. Varsinkaan keväisin, jolloin sekaan mahtuu myös reilusti sadepäiviä.

Pari viikkoa sitten kävin pistämässä nimen paperiin autokauppojen merkiksi. Alla on nyt siis Peugeot 306. Ranskattaren taival on kuitenkin alkanut vaivalloisesti.

Kiitos erittäin ystävällisen palvelun, auton loppuun kulunut kytkin vaihdettiin uuteen. Tämän jälkeen autoilu sujui muuten leppoisissa merkeissä, mutta aika ajoin matkustamoon leijaili mystistä palaneen käryä. Pieni vilkaisu konetilaan paljastikin, että pellin alta löytyi öljyä paikasta, jossa sitä ei kuuluisi olla. Kiitos nokkelan automekaanikon, vuoto paikattiin nopeasti.

Hankin myös mp3-soittimen, kun hinta osui kohdalleen. Mikäs siinä, kyllähän muuten viihtyisässä autossa pitää olla myös kunnon mankka. Matkanteko sujuu mukavasti hiljaisessa ja tasaisesti kulkevassa autossa - varsinkin kun jossain vaiheessa ehtii soittimen asentaa. Piti tehdä se itse asiassa tänään (lauantaina), mutta kohdalle osunut työkeikka Juvalle siirsi operaatiota päivällä eteenpäin.

Juvalle lähtiessä ihmettelin auton ovessa olevaa rantua, joka näytti erottuvan kummasti pölyn seasta. Ihmekös tuo, kyseessä on melkoinen naarmu. Naarmu ulottuukin sitten etulokasuojasta aina takaoveen saakka! Koska tämä viilto on terävä ja paikoin myös kohtalaisen syvä, on selvää että jonkun on täytynyt se tehdä. Veitsellä tai teräväkulmaisella kivellä maalipinta murtuu helposti.

Mieleen hiipi muutamia arveluttavia ajatuksia. Ensinnäkin: kuka helvetin vatipää? Jotakuta on siis täytynyt rahtusen verran vituttaa.

Mieleeni ei äkkiä tule ketään normaali-ihmistä, jolla olisi tarve tärvellä toisen omaisuutta. Siispä jonkun hissi ei ole ihan ylös asti kiivennyt. Siltikään en kyllä keksi, kuka vaivautuisi tänne syrjäiseen kaupunginosaan asti vain raapiakseen yhden auton maalipinnan rikki. Ehkä saan jossain vaiheessa elämääni vastauksen tähänkin kiperään kysymykseen.

Nyt vituttaa minuakin. Uudelleenmaalaus ei liene halvin homma. Sikäli jos satojen eurojen (?) korjauslasku ja uskomaton ketutus ovat olleet jonkun järjen jättiläisen tavoitteena tätä tehdessä, niin voit onnitella itseäsi: olet onnistunut!

Tottakai tähän voisi taas vetää jariporttilamaiset salaliitot mukaan. Muistan joskus kymmenkunta vuotta sitten, kun eräs naapurin pojannappula kävi viiltelemässä erään tuttavani vanhempien BMW:n maalauskuntoon. Kun vielä miettii sitä, miten nykyisin lapset tuntuvat varttuvan vailla minkäänlaista kuria.. nojoo, ei kai nuo naapurin vesselit edes hölmöyksissään mitään tee. Lähinnä tyytyvät satuttamaan itsensä satunnaisesti polkupyörällä kaatuessaan.

Maanantaina lienee paikallaan lähteä tutkimaan, mitä tämä lysti tarkalleen kustansi. Onneksi en ole suunnitellut mitään lomareissuja kesäksi.

Maanjäristys!

Pamaus. Tärinää. Toinen pamaus ja lisää tärinää. Ihmettelen, että mitäs helvettiä tämä nyt on? Mieleen tulee joskus näkemäni maanjäristysdokumentti, mutta ei kai nyt sentään täällä. Avaan kuitenkin television; ei teksti-tv:llä mitään tietoa, että jossain olisi jotain tapahtunut. Maailman isoja ja vähemmän isoja uutisia vaan.

Tässä lähellä (n. 6 km Mikkelin keskustasta Ristiinaan päin) ei ole räjäytystyömaita, vaikka pari tietyötä onkin meneillään. Nämä ihmeelliset äänet jäivät kuitenkin sen verran vaivaamaan, että päivällä ajattelin olevani sekoamassa. (Toki sekin on mahdollista, mutta pelkkä maanjäristyksen kuvitteleminen ei riitä tähän.)

Lopulta HS uutisoi kuitenkin sivuillaan, että Sysmän seismografiasema oli havainnut 1,7 Richterin maanjäristyksen Mikkelin ja Ristiinan välimaastossa. Kun lisäksi tuttavani Launialassa - toisella puolella kaupunkia - oli havainnut samat tärinät, saatoin todeta itseni (näiltä osin) täysijärkiseksi.

Voin kyllä todeta, että aika moni asia on minut herättänyt, mutta maanjäristys on jo uusi juttu. Eihän tämä mitään jokapäiväistä Suomessa ole, mutta on niitä tärinöitä havaittu aiemminkin. Muun muassa Paltamon kirkkokin on aikanaan maanjäristyksen voimasta romahtanut. Voimakkain Suomessa mitattu maanjäristys puolestaan on 4,9 Richteriä.

Seismologia on aina jollain tavalla kiinnostanut minua. Siksi olikin tavallaan hassua havaita, että ne televisiosta tai nettisivuilta nähdyt samat luonnonilmiöt ovatkin mahdollisia lähes kotiovella. Olkoonkin, ettei takapihalle sentään vielä noussut tulivuorta tai Kirkonvarkauden silta romahtanut maanjäristysaaltojen voimasta..

Lisää maanjäristysasiaa löytyy täältä.

CCCP is back

Olipa mielenkiintoista katsoa Suomi-Venäjä eilen. Itse olen sitä sukupolvea, joka on todistanut Neuvostoliiton supermaajoukkueen pelejä vain videoiden ja muiden kuvakoosteiden perusteella. Semminkin, kun en pikkutaaperona vielä juuri urheilun päälle perustanut.

Suomi jäi pahasti Venäjän jalkoihin. Ei pidä nyt tuudittautua siihen, että peli loppui vain 4-5. Venäjä oli ottelussa todella hyvä silloin, kun se sitä halusi. Sille riitti vähempikin.

Ajoittain syöttömylly, luisteluvauhti ja pelaajien liikkuminen jäällä oli kuin parhaista punakoneen ajoista. Suomi ei pelannut erityisen huonosti, mutta vastustaja oli kerrassaan ylivoimainen. Jollain kierolla tavalla tämän pelin katsominen oli hienoa. Tällaista taitonäytöstä jääkiekko kaipaa lisää.

Kentällä ei enää ole Valeri Harlamovia (RIP), Igor Larionovia tai muuta legendaa. Sen sijaan on Kazan-ketju, Ovetshkin, Malkin ja kumppanit. Enää puuttuisi vaan legendaariset CCCP-paidat.

Tässä voi hyvinkin olla uusi maailmanmestari, mikäli maalivahtiosasto ei petä.